Tämä kalastuslupa tarvitaan vuonna 2024 virvelöintiin

Kalastusluvat 2024 virvelöinti 18-64 vuotiaat

Kalastuslupa jonka tarvitsen kalastukseen vuodelle 2024 18-64 vuotiaana virvelöintiin

Heittokalastuslupa kuva Virvelöintiin eivät 18-64 vuotiaat kalastajat tarvitse yleensä erillistä kalastuslupaa. Valtion kalastonhoitomaksu tarvitsee kuitenkin olla suoritettuna.

 Hanki Kalastonhoitomaksu

Virvelöinti 18-64 vuotiaana ei ole kuitenkaan sallittua kieltoalueilla esim. hoidetuissa virkistyskalastuskohteissa. Nämä ovat yleensä koskikohteita ja pieniä virkistyskalastusjärviä. Näihin on ostettavissa usein erillinen lupa. Kalastonhoitomaksu tarvitsee 18-64 vuotiaiden kalastajien myöskin maksaa erillisen kalastusluvan lisäksi.

Virvelöinti on kalastuslain mukaista viehekalastusta

Virvelöinti lasketaan kalastuslain mukaiseksi viehekalastukseksi ja sitä voi harjoittaa Suomessa yleiskalastusoikeuden nojalla.

Yleiskalastusoikeus kalastuslain mukaan

Jokaisella kalastonhoitomaksun suorittaneella sekä jokaisella alle 18-vuotiaalla ja 65 vuotta täyttäneellä on oikeus harjoittaa viehekalastusta. Yleiskalastusoikeudet eivät koske vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueita, eivätkä niitä vesialueita, joilla kalastaminen on muun säännöksen nojalla kielletty.

Mikä on viehekalastusta?

Viehekalastuksella tarkoitetaan kalastuslain määritelmän mukaan muuta kalastamista yhdellä vavalla ja vieheellä kuin onkimista tai pilkkimistä, vetouistelua yhdellä vavalla, vieheellä ja painovieheellä sekä kelaongintaa.

Miten viehe määritellään?

Viehellä tarkoitetaan kalastuslain mukaan keinotekoisesti valmistettua uistinta, vaappua, perhoa, jigiä tai niihin rinnastettavaa koukuilla varustettua houkutinta, joka liikkeellään, värillään tai muodollaan houkuttaa kalaa iskemään.

Vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueen määritelmä

Vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueella tarkoitetaan kalastuslaissa vesistön sellaista aluetta, jossa vesi virtaa silmin havaittavasti alavirtaan päin ja virtapaikan ylävesi on alavettä ylempänä. Yleiskalastusoikeudet eivät ole voimassa vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueella.

Loydät kalastuslupakauppamme Virvelöinti-kalastusluvat oheisista linkeistä
Koskiluvat Järviluvat

Kalastonhoitomaksu eli kalakortti on myös kalastuslupa viehekalastukseen yhdellä vavalla

Muunlaista kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavan 18-64-vuotiaan henkilön on suoritettava valtiolle kalastonhoitomaksu. Jos on mukana ainoastaan apulaisena (kuten verkonsoutajana) eikä käsittele pyyntivälineitä pyyntitapahtuman yhteydessä, kalastonhoitomaksua ei tarvitse suorittaa. Kalastonhoitomaksua ei myöskään tarvitse suorittaa Ahvenanmaalla. Kalastonhoitomaksu on 45 euroa kalenterivuodelta, 15 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta. Kalastonhoitomaksua ei kuitenkaan peritä alle 18-vuotiaalta eikä 65 vuotta täyttäneeltä eikä henkilöltä, joka harjoittaa onkimista tai pilkkimistä. Onkimisena pidetään sellaista kalastusta, jota harjoitetaan vavalla ilman heittokalastukseen soveltuvaa kelaa ja jossa vapa tai siima on onkijan kädessä tai käden ulottuvilla eikä vieheenä ole pilkki, uistin, perho tai muu keinotekoinen laite. Pilkkimisenä pidetään kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen.

Vuonna 2024 valtion kalastonhoitomaksujen hintoihin ei tule muutoksia: Kalastonhoitomaksun hinta on vuonna 2024 47 € / vuosi, 16 € / viikko ja 6 €/päivä.  Hanki Kalastonhoitomaksu 2024

Lue lisää virvelöintiin tarvittavista kalastusluvista

Lue lisää tarvittavista kalastusluvista Suomessa 2024

Kalastusluvat kerralla kuntoon koko kalastusporukalle

Hanki kalastuslupasi edullisesti

kalastuslupakauppaa yli 10 vuoden kokemuksella Suomen suurin kalastussivusto www.kalapaikka.net tarjoaa asiakkailleen lunastettavaksi kattavan valikoiman kalastuslupia mm. valtion kalastonhoitomaksu, uisteluluvat sekä koskiluvat. Vuodesta 2005 lähtien toimineesta lupakaupastamme voit lunastaa helposti samalla kertaa kaikki tarvitsemasi luvat koko kalastusporukalle yhdellä toimitusmaksulla ja säästää näin aikaa, vaivaa ja rahaa.

Kalastuslupa on lunastettavissa verkkopankkimaksulla tai luottokortilla 24 h / vrk. Toimitamme kalastusluvat nopeasti käyttöösi. Saat tulostettua kalastusluvat mukaan tavallisella tulostimella. Kalastusluvat toimitetaan automaattisesti ilman lisämaksua myös sähköpostitse pdf- tai kuvatiedostona, jolloin voit tallentaa luvan esim. matkapuhelimeen.

Lisäpalveluja kaupanpäälle

Mobiili kalapaikkaopas maksutta

Lisäpalveluja kaupanpäälle - Etusi 11,99 €

Kalapaikka.net kalastuslupakauppa tarjoaa ainoana verkkokauppana kattavia lisäpalveluja kalastajille kaupan päälle.

Kauttamme luvanlunastaneet saavat käyttöönsä kiitokseksi hyödyllisiä lisäpalveluja esim. uudistuneiden  Fishing.fi kalastusmatkailusivujen sekä www.kalapaikka.net kalastusivuston täydellisen sisällön vuodeksi 2024 ilman lisämaksua. Sivustot sisältävät mm. seuraavia hyödyllisiä tietoja:

Päivitetyt kalaistutustiedot Suomen järvistä vuosilta 2010-2023 - Nyt mukana myös Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan istutukset Uutta 2024!

Järvien vedenlaatiedot: Näkösyvyys, väri, rehevyys

Kalastuskohteiden tämän hetkinen vesitilanne: Virtaamat ja vedenkorkeus

Syvyyskartat, ilmakuvat, kohdevideot yms.

Yli 38000 sivun tietopaketti Suomen kalastuskohteista ja vesistöistä