Tämä kalastuslupa tarvitaan vuonna 2023 nuottakalastukseen

Kalastusluvat 2023 nuottakalastus yli 65 vuotiaat

Kalastuslupa jonka tarvitsen kalastukseen vuodelle 2023 yli 65 vuotiaana nuottakalastukseen

Nuottakalastukseen yli 65 vuotiaat kalastajat tarvitsevat aina erillisen kalastusluvan kalaveden omistajalta. Kalastonhoitomaksua ei yli 65 vuotiaiden tarvitse kuitenkaan suorittaa.

Useat kalastuskunnat myyvät erillisiä nuottakalastus lupia alueilleen, myos kalastuskunnan ulkopuolisille kalastajille.

Nuottakalastukseen tarvitaan aina kalastuslupa

Oikeus nuottakalastukseen ja määrätä kalastuksesta kuuluu vesialueen omistajalle tai kalastusoikeuden haltijalle. Nämä myyvät yleensä kalastuslupia nuottakalastukseen osakkailleen ja joissain tapauksissa myös ulkopuolisille kalastajille.

Kalastusoikeuden haltijat

Kalastusoikeuden haltijoita ovat yleensä yhteisen vesialueen osakaskunnat eli kalastuskunnat,osakaskuntaan kuulumattoman vesialueen omistajat sekä kalastusoikeutta vuokrasopimukseen perustuen hallinnoivat tahot.

Kalastonhoitomaksu eli kalakortti on myös kalastuslupa viehekalastukseen yhdellä vavalla

Muunlaista kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavan 18-64-vuotiaan henkilön on suoritettava valtiolle kalastonhoitomaksu. Jos on mukana ainoastaan apulaisena (kuten verkonsoutajana) eikä käsittele pyyntivälineitä pyyntitapahtuman yhteydessä, kalastonhoitomaksua ei tarvitse suorittaa. Kalastonhoitomaksua ei myöskään tarvitse suorittaa Ahvenanmaalla. Kalastonhoitomaksu on 45 euroa kalenterivuodelta, 15 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta. Kalastonhoitomaksua ei kuitenkaan peritä alle 18-vuotiaalta eikä 65 vuotta täyttäneeltä eikä henkilöltä, joka harjoittaa onkimista tai pilkkimistä. Onkimisena pidetään sellaista kalastusta, jota harjoitetaan vavalla ilman heittokalastukseen soveltuvaa kelaa ja jossa vapa tai siima on onkijan kädessä tai käden ulottuvilla eikä vieheenä ole pilkki, uistin, perho tai muu keinotekoinen laite. Pilkkimisenä pidetään kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen.

Vuonna 2023 valtion kalastonhoitomaksujen hintoihin tulee muutoksia: Kalastonhoitomaksun hinta on vuonna 2023 47 € / vuosi, 16 € / viikko ja 6 €/päivä.  Hanki Kalastonhoitomaksu 2023

Lue lisää nuottakalastukseen tarvittavista kalastusluvista

Lue lisää tarvittavista kalastusluvista Suomessa 2023

Kalastusluvat kerralla kuntoon koko kalastusporukalle

Hanki kalastuslupasi edullisesti

kalastuslupakauppaa yli 10 vuoden kokemuksella Suomen suurin kalastussivusto www.kalapaikka.net tarjoaa asiakkailleen lunastettavaksi kattavan valikoiman kalastuslupia mm. valtion kalastonhoitomaksu, uisteluluvat sekä koskiluvat. Vuodesta 2005 lähtien toimineesta lupakaupastamme voit lunastaa helposti samalla kertaa kaikki tarvitsemasi luvat koko kalastusporukalle yhdellä toimitusmaksulla ja säästää näin aikaa, vaivaa ja rahaa.

Kalastuslupa on lunastettavissa verkkopankkimaksulla tai luottokortilla 24 h / vrk. Toimitamme kalastusluvat nopeasti käyttöösi. Saat tulostettua kalastusluvat mukaan tavallisella tulostimella. Kalastusluvat toimitetaan automaattisesti ilman lisämaksua myös sähköpostitse pdf- tai kuvatiedostona, jolloin voit tallentaa luvan esim. matkapuhelimeen.

Lisäpalveluja kaupanpäälle

Mobiili kalapaikkaopas maksutta

Lisäpalveluja kaupanpäälle - Etusi 8,99 €

Kalapaikka.net kalastuslupakauppa tarjoaa ainoana verkkokauppana kattavia lisäpalveluja kalastajille kaupan päälle.

Kauttamme luvanlunastaneet saavat käyttöönsä kiitokseksi hyödyllisiä lisäpalveluja esim. uudistuneiden  Fishing.fi kalastusmatkailusivujen sekä www.kalapaikka.net kalastusivuston täydellisen sisällön vuodeksi 2023 ilman lisämaksua. Sivustot sisältävät mm. seuraavia hyödyllisiä tietoja:

Kalaistutustietoja Suomen järvistä vuosilta 2010-2021

Vedenlaatiedot: Näkösyvyys, väri, rehevyys 1970-2021

Kalastuskohteiden vesitilanne: Virtaamat ja vedenkorkeus

Syvyyskartat, ilmakuvat, kohdevideot yms.

Yli 38000 sivun tietopaketti Suomen kalastuskohteista ja vesistöistä